Linkkejä ja työkaluja

Tietoa ja ohjeita saavutettavuudesta

Papunetin saavutettavuusosio on kattava suomenkielinen sivusto, josta löytyy paljon ohjeita etenkin verkkopalvelujen suunnittelijoille.

Kuntaliitto on tuottanut kaksiosaisen oppaan verkkopalvelujen saavutettavuudesta: ensimmäinen keskittyy sisältöihin ja toinen hankintoihin. Oppaan voi myös ladata pdf-muotoisena.

Valtiovarainministeriön saavutettavuussivulla on tietoa myös saavutettavuusdirektiivistä ja tulevasta laista ja mm. linkki saavutettavuusaiheiseen uutiskirjeeseen.

Kotimaisten kielten keskuksen virkakieliosio on laaja ja selkeä tieto- ja ohjesivusto selkeästä, ymmärrettävästä ja asiallisesta kielestä.

Selkokeskuksen sivuilla on paljon tietoa ja ohjeita selkokielestä. Sivuilta löytyy myös ohjeita ja esimerkkejä selkojulkaisujen taitosta ja kuvista sekä selkovideoista.

Celian verkkosivuilla oleva ohjeistus keskittyy jatkossa etenkin kirjastojen ja kustantajien ohjeistamiseen. Verkkopalvelujen sisällöntuotannon ohjeet on siirretty tänne saavutettavasti.fi-sivustolle.

WebAIM-sivustolla on kattavasti ohjeita ja perusteita verkkopalvelujen saavutettavuudesta englanniksi.

Ruotsinkielisiä ohjeita on kattavasti Ruotsin Post- och telestyrelsen sivulla Väglädning för webbutveckling.

Työkaluja simulointiin ja testaukseen

Funkify Disability Simulator on ruotsalaisten saavutettavuusasiantuntijoiden kehittämä simulaattori, joka toimii Chrome-selaimeen asennettavana lisäosana. Funkify-simulaattorilla voi simuloida erilaisia näköön, motoriikkaan tai kognitiivisiin ongelmiin liittyviä haasteita.

No Coffee Vision Simulator on Chrome-selaimeen asennettava lisäosa. No Coffee simuloi erilaisia näköön liittyviä ongelmia.

WAVE, Web Accessibility Evalution Tool, on WebAIM.orgin kehittämä työkalu WCAG-tarkistuksiin. WAVE-työkalua voi käyttää antamalla verkkosivuston osoitteen tai työkalusta voi asentaa Chrome- tai Firefox-selaimiin lisäosan.